Historia

Ensimmäinen Oululainen kunnantyöntekijöiden paikallisosasto perustettiin Heinäpään Teatteritalon puusalissa 19.05.1936.   Tuolloin se otti nimekseen Oulun kunnantyöntekijäin ammattiosasto ry.   Vuonna 1945 osasto sai Kunnantyöntekijäin liitolta liitolta numeron 24, josta yhdistyksemme parhaiten tunnetaan.

Vuosien saatossa yhdistyksen koko on kasvanut ja toimiala laajentunut.  Nykyisessä muodossa yhdistys 24 pitää sisällää Oulun kaupungin työntekijöitä, liikelaitosten, osakeyhtiöiden,seurakuntien ja lukuisten eri alojen ammattilaisia.

Viimeisin merkittävä päivitys yhdistykselle tuli kuluneelta vuodelta 2012 kun Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin yhdistykset liittyivät Oulun kaks´neloseen. Jäsenmäärä on kasvanut aktiivisesti ja tällä hetkellä yhdistyksen koko on vajaat 3000 jäsentä.

Uusi historiankirjoitus aika alkoi vuodesta 2013, jolloin Uusi Oulu syntyi ja yhdistyksemme jatkaa työskentelyä jäsenten ja työntekijöiden parhaaksi.